Historia

Vuonna 1994 BrandWorxxin nykyinen toimitusjohtaja Jari Taipale kyllästyy tapaan ja perusteisiin, joilla markkinointia tehdään. Hän ryhtyy keskustelemaan tuntemiensa liikkeenjohdon konsulttien kanssa siitä, miksi yritysten toiminta on usein ristiriidassa niiden antamien viestien kanssa ja siitä, miten tätä toimintaa voisi yhtenäistää.
Vuonna 1996 syntyy ensimmäinen systemaattinen brändin hallinnan metodi, joka saa nimekseen "6 kirjaa". Metodiikkaa päästään heti soveltamaan Finnairille sekä joillekin pienemmille yrityksille. Käytännön työssä menetelmä muokkautuu vastaamaan paremmin asiakkaiden tarpeita. Työskentely eri toimialoilla toimivien asiakkaiden kanssa osoittaa, että systemaattinen lähestyminen on sovellettavissa niin kulutustavara-, palvelu- kuin b-to-b-brändeihinkin.
Vuoteen 1999 mennessä menetelmää on sovellettu jo 15 yrityksessä. Tulosten rohkaisemana BrandWorxx lopettaa markkinointiviestintäpalvelujen tuottamisen ja päättää keskittyä pelkästään liikkeenjohdon konsultointiin. Painopiste on nyt erottuvuusstrategioiden kehittämisessä ja muutosprosessien hallitsemisessa.
BrandWorxxTM-metodiikan kehitystyössä aktiivisesti mukana olevien asiantuntijoiden ryhmää, ns. Advisor boardia laajennetaan. Eri aloja edustavien advisoreiden tavoitteena on luoda ensimmäistä kertaa aidosti holistinen menetelmä, joka auttaisi hallitsemaan yrityksen koko toimintaa liiketoimintastrategiasta brändi-investointien ja arvon mittaamiseen tai henkilöstön sitouttamisesta asiakaskokemuksen hallintaan.
2001 menetelmän laajentuessa ja asiakasyrityksissä kehitystyöhön osallistuvan henkilömäärän kasvaessa tulee tarpeelliseksi luoda keinot, joilla kaikki pysyvät selvillä toiminnan etenemisestä. Tekes lähtee tukemaan metodiin pohjautuvan brändinhallinta- ja ryhmätyöohjelmiston kehittämistä, ja ensimmäinen BrandWorxx- ohjelmisto toimitetaan asiakkaalle vuonna 2001.
2004 halutaan selvittää mysteeri nimeltä asiakas. Mikä vaikuttaa ostokäyttäytymiseen? Miksi asiakas sitoutuu johonkin yritykseen tai brändiin? Miten asiakkaan kokemus hyödynnetään toiminnan kehittämisessä? Yhdessä Helsingin yliopiston psykologian laitoksen kanssa BrandWorxx kehittää uusia segmentointimalleja sekä metodiikkaa asiakkaan kokemusten ja ostokäyttäytymistä ohjaavien tekijöiden selvittämiseksi.
2006 Viime vuosina menetelmä on ottanut lisää merkittäviä edistysaskeleita asiakkailta saadun palautteen perusteella mm. viestinnän kiteyttämisen sekä erottuvuuteen perustuvan strategian kehitystyössä. Menetelmästä hyötyneiden ja sen kehittämiseen osallistuneiden asiakkaiden määrä onkin jo varsin merkittävä, yli viisikymmentä.
2008 BrandWorxx-metodi uudistuu katkeamattoman ketjun muotoon erottuvuusstrategiasta asiakkaan kokemukseen. Tämä pitää sisällään mm. seuraavat palvelut: erottuvuuden kiteyttäminen, erottuvuuden johtamismallien luominen, jalkautus henkilöstöön, markkina- ja asiakastiedon ennakointi, seuranta - ja mittausmenetelmät sekä toimenpiteiden ja investointien tuominen erottuvuuden jatkuvan kehittämisen tueksi.
Samana vuonna BrandWorxx sopii yhteistyöstä maailman johtavan brändien arvottamiseen erikoistuneen yhtiön, Brand Financen kanssa. Brand Finance tunnetaan muun muassa mittavasta vuosittain toteutettavasta kansainvälisestä yritysbränditutkimuksesta, Global 500.
Lokakuussa 2008 BrandWorxx järjestää yhteistyössä Brand Financen kanssa Arvokkaimmat pörssibrändit -seminaarin. Tilaisuudessa julkistetaan tutkimus, jossa on kartoitettu Helsingin pörssiin (NASDAQ/OMX) listattujen yhtiöiden brändien euromääräistä arvoa sekä brändijohtamisen tilaa yritysten sisällä. Tutkimukseen osallistuu lähes sata pörssiyhtiöitä ja vastaajina on yritysten ylintä liiketoiminta- ja talousjohtoa. Nokia, Kesko ja Fortum nousevat Suomen arvokkaimmiksi pörssibrändeiksi.
2009 BrandWorxx julkaisee useamman vuoden tuotekehityksen tuloksena operatiivista johtamista tukevan sähköisen työkalun. Työkalu antaa johdolle kokonaiskuvan yrityksen kilpailutekijöiden tilasta ja niiden kehityksestä sekä edistää vuorovaikutusta yrityksen kehittämisessä. Ohjelmisto on otettu käyttöön ja sen kehittäminen jatkuu yhteistyössä työkalua käyttävien asiakkaiden kanssa.